33/38 ALAVIITTEINEEN - page 1221

Toinen Samuelin kirja
1220
Daavidin laskemaan Israelin.
2. Niin kuningas sanoi
Jooabille, sotajoukon
päällikölle, joka oli hänen
luonaan: Kiertele kaikki Israelin
sukukunnat Daanista
Beersebaan asti, ja pitäkää
kansan katselmus, että minä
saisin tietää kansan
lukumäärän.
2. Moos. 30:12 Kun sinä lasket
israelilaisten lukumäärän -
niiden, joiden on oltava
katselmuksessa - niin jokainen
heistä suorittakoon, heistä
katselmusta pidettäessä,
hengestään sovitusmaksun
Herralle, ettei mikään
rangaistus heitä kohtaisi, heistä
katselmusta pidettäessä.
Tuom. 20:1 Ja kaikki
israelilaiset lähtivät liikkeelle, ja
kansa kokoontui yhtenä
miehenä Daanista aina
Beersebaan saakka, niin myös
Gileadin maasta, Herran eteen
Mispaan.
3. Jooab vastasi kuninkaalle:
Herra, sinun Jumalasi, lisätköön
kansan, olkoon se kuinka suuri
tahansa, satakertaiseksi, ja
saakoon herrani, kuningas,
nähdä sen omin silmin. Mutta
miksi herrani, kuningas, haluaa
sellaista?
4. Kuitenkin kuninkaan sana
velvoitti Jooabia ja
sotapäällikköjä; niin Jooab ja
sotapäälliköt lähtivät kuninkaan
luota pitämään Israelin kansan
katselmusta.
5. Ja he menivät Jordanin yli
ja leiriytyivät Aroeriin, oikealle
puolelle jokilaakson
keskikohdalla olevaa kaupunkia,
Gaadiin ja Jaeseriin päin.
5. Moos. 2:36 Aroerista, joka
on Arnon-joen rannalla, ja
jokilaaksossa olevasta
kaupungista Gileadiin saakka ei
ollut ainoatakaan kaupunkia,
joka olisi ollut meille liian
korkealla; Herra, meidän
Jumalamme, antoi kaikki
meidän valtaamme.
Joos. 13:16 heille tuli alue
Arnon-joen rannalla olevasta
Aroerista ja jokilaakson
keskikohdalla olevasta
kaupungista alkaen ja koko
1...,1211,1212,1213,1214,1215,1216,1217,1218,1219,1220 1222,1223,1224,1225,1226,1227,1228,1229,1230,1231,...5896
Powered by FlippingBook