33_38_jakeeton_luvuton - page 1356

1355 
Sakarja
otin huoneen, rakennettavan temppelin, perustus. Sillä ennen sitä
aikaa ei saatu palkkaa ihmisen työstä, ei palkkaa juhdan työstä,
eikä ollut menijällä, ei tulijalla rauhaa ahdistajalta, ja minä laskin
irti kaikki ihmiset, toisen toisensa kimppuun. Mutta nyt minä en ole
tämän kansan jäännökselle samanlainen, kuin olin entisinä päivinä,
sanoo Herra Sebaot. Sillä rauhan kylvö kylvetään, viiniköynnös an-
taa hedelmänsä, maa antaa satonsa, taivas antaa kasteensa, ja
tämän kansan jäännökselle minä annan perintöosaksi kaiken tämän.
Ja niinkuin te olette olleet kirouksena pakanakansain seassa, te
Juudan heimo ja Israelin heimo, niin te, kun minä teidät vapahdan,
tulette olemaan siunauksena. Älkää peljätkö, olkoot teidän kätenne
lujat. Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Niinkuin minulla oli mielessä
tehdä teille pahaa, kun teidän isänne vihoittivat minut, sanoo Herra
Sebaot, enkä minä sitä katunut, niin on taas tähän aikaan minulla
mielessä tehdä hyvää Jerusalemille ja Juudan heimolle. Älkää pel-
jätkö. Näitä te tehkää: Puhukaa totta toinen toisellenne. Tuomitkaa
porteissanne oikein, tuomitkaa rauhan tuomio. Älkää hautoko mie-
lessänne pahaa toinen toisellenne, älkääkä rakastako väärää valaa.
Sillä kaikkia näitä minä vihaan, sanoo Herra. Ja minulle tuli tämä
Herran Sebaotin sana: Näin sanoo Herra Sebaot: Neljännen kuun
paasto ja viidennen paasto ja seitsemännen paasto ja kymmenen-
nen paasto on oleva Juudan heimolle ilo ja riemu ja mieluinen juh-
la. Mutta rakastakaa totuutta ja rauhaa. Näin sanoo Herra Sebaot:
Vielä tulee kansoja, monien kaupunkien asukkaita, ja toisen asuk-
kaat menevät toiseen ja sanovat: 'Lähtekäämme, käykäämme etsi-
mään Herran mielisuosiota, etsimään Herraa Sebaotia.' - 'Minäkin
lähden.' Ja monet kansat, väkevät pakanakansat, tulevat Jerusale-
miin etsimään Herraa Sebaotia, etsimään Herran mielisuosiota. Näin
sanoo Herra Sebaot: Niinä päivinä tarttuu kymmenen miestä kaikis-
ta pakanakansain kielistä, tarttuu Juudan miestä liepeeseen sano-
en: 'Me tahdomme käydä teidän kanssanne, sillä me olemme kuul-
leet, että Jumala on teidän kanssanne.'
Ennustus, Herran sana, Hadrakin maata vastaan, ja Damaskoon se
laskeutuu. Sillä Herran silmä katsoo ihmisiä, kaikkia Israelin suku-
1...,1346,1347,1348,1349,1350,1351,1352,1353,1354,1355 1357,1358,1359,1360,1361,1362,1363,1364,1365,1366,...2070
Powered by FlippingBook