33_38_jakeeton_luvuton - page 1258

1257 
Hesekiel
puolella, siis kahdeksan pöytää. Niillä oli teurastettava. Ja ylöskäy-
tävän ääressä oli neljä pöytää hakatuista kivistä. Ne olivat puolen-
toista kyynärän pituisia, puolentoista kyynärän levyisiä ja yhden
kyynärän korkuisia. Niille oli laskettava ne aseet, joilla teurastettiin
polttouhri ja teurasuhri. Ja haarukkakoukkuja, kämmenenleveyttä
pitkiä, oli kiinnitetty ympäri huonetta, mutta uhriliha pantiin pöydille.
Sisemmän portin ulkopuolella oli kaksi kammiota sisemmässä esipi-
hassa, toinen pohjoisen portin sivuseinämällä, etupuoli etelää koh-
den, ja toinen eteläisen portin sivuseinämällä, etupuoli pohjoista
kohden. Ja hän puhui minulle: Tämä kammio, jonka etupuoli on
etelää kohden, on pappeja varten, jotka hoitavat temppelitehtäviä.
Ja kammio, jonka etupuoli on pohjoista kohden, on pappeja varten,
jotka hoitavat alttaritehtäviä. Ne ovat Saadokin jälkeläiset, ne leevi-
läisistä, jotka saavat lähestyä Herraa häntä palvellakseen. Ja hän
mittasi esipihan: pituus oli sata kyynärää ja leveys sata kyynärää;
se oli neliön muotoinen. Ja alttari oli temppelin edustalla. Sitten
hän vei minut temppelin eteiseen ja mittasi eteisen seinäpatsaan:
viisi kyynärää kummallakin puolella, ja portin leveyden: kolme kyy-
närää kummallakin puolella. Eteisen pituus oli kaksikymmentä kyy-
närää ja leveys yksitoista kyynärää. Sinne noustiin kymmentä por-
rasta. Ja seinäpatsaitten ääressä oli pylväät, yksi kummallakin puo-
lella.
Sitten hän vei minut temppelisaliin ja mittasi seinäpatsaat; ne olivat
kuutta kyynärää leveitä kummallakin puolella: ilmestysmajan leveys.
Ja oviaukko oli kymmentä kyynärää leveä, ja oviaukon sivuseinät
kummallakin puolella olivat viisikyynäräiset. Hän mittasi temppelisa-
lin pituuden: neljäkymmentä kyynärää, ja leveyden: kaksikymmentä
kyynärää. Sitten hän meni sisimpään ja mittasi oviaukon seinäpat-
saan: kaksi kyynärää, oviaukon: kuusi kyynärää, ja oviaukon levey-
den: seitsemän kyynärää. Ja hän mittasi sen pituuden: kaksikym-
mentä kyynärää, ja leveyden: kaksikymmentä kyynärää temppelisalin
puolelta. Ja hän sanoi minulle: Tämä on kaikkeinpyhin. Sitten hän
mittasi temppelin seinän: kuusi kyynärää, ja sivukammion leveyden:
neljä kyynärää, yltympäri temppelin. Ja sivukammioita oli: kolme si-
1...,1248,1249,1250,1251,1252,1253,1254,1255,1256,1257 1259,1260,1261,1262,1263,1264,1265,1266,1267,1268,...2070
Powered by FlippingBook