JOONA

Propheta Jonan tahtovat muutamat sanoa Sarpatin lesken pojaksi Sidonissa, joka propheta Elian ruokki kovalla ajalla, 1 Kun.K 17. ja Luuk. 4; siitä ottain tilan, että hän tässä kutsuu itsensä Amittain pojaksi, se on totisen eli va’an pojaksi. Sillä hänen äitinsä sanoi Elialle, kuin hän kuolleista hänen herättänyt oli: nyt minä tiedän, että sinun suus puhe on totinen. Joka ei kuitenkaan näy oikein olevan; mutta hänen isänsä kutsuttiin Amittai, latinaksi Verax, suomeksi vakaa eli totinen, ja on ollut GatHepheristä, joka kaupunki on Sebulonin sukukunnassa, Jos. 19:13. Sillä näin on kirjoitettu, 2 Kun.K 14:25: kuningas Jerobeamin sai jälleen Israelin rajat, Hamatista hamaan kedon mereen asti. Herran Israelin Jumalan sanan jälkeen, jonka hän on puhunut palveliansa Jonan prophetan kautta, Amittain pojan, joka oli GatHepheristä. Srpatin leski on myös ollut pakanallinen vaimo, niinkuin Kristus sanoo, Luuk. 4:26. Mutta Jona tunnustaa ensimäisessä luvussa itsensä olevan Hebrealainen.
Tästä siis näemme, että Jona on ollut Jerobeamin aikana, jonka iso-isä kuningas Jehu on ollut, ja silloin on kuningas Ussia Juudaa hallinnut;  silloin myös ovat olleet Israelin valtakunnassa prophetat Hosea, Amos ja Joel muissa paikoissa ja kaupungeissa. Näistä kyllä hyvin ymmärretään, kuinka jalo ja kallis mies tämä Jona Israelin valtakunnassa on ollut, ja Jumala on suuret asiat hänen kauttansa tehnyt, nimittäin että kuningas Jerobeam hänen saarnansa kautta oli niin onnellinen, että hän voitti kaikki jälleen, mitä Hasael Syrian kuningas oli saanut allensa Israelin valtakunnassa.
Mutta tämä on ylevämpi kaikkia, mitä hän oman kansansa seassa teki, että hän suureen ja väkevään valtakuntaan Assyriaan rohkesi ruveta, ja saarnasi niin hyödyllisesti pakanain seassa, vaikka hän omainsa tykönä ei voinut niin paljon monella saarnalla toimittaa, jolla Jumala tahtoi osoittaa propheta Jesaian sanan: joka ei sitä kuullut ole, hänen pitää sen kuuleman, - opiksi, että kaikki, joilla Jumalan sana runsaasti on, ne sen pian hylkäävät, ja joilla ei se tarjona ole, ne ottavat sen vastaan hyvällä mielellä, niinkuin Kristus itse sanoo, Matt. 21:43.: Jumalan valtakunta pitää teiltä otettaman pois ja annettaman pakanoille, jotka sen hedelmän tekevät.

1. Luku.

I. Propheta Jona saa käskyn Jumalalta, mennä saarnaamaan Niniveen; mutta pakenee haahteen. II. Haaksi joutuu vaaraan Jonan tähden. III. Jona heitetään mereen.

I. Ja Herran sana tapahtui Jonalle* Amittain pojalle, sanoen:
2. Nouse ja mene suureen kaupunkiin Niniveen*, ja saarnaa siinä; sillä heidän pahuutensa on tullut minun kasvoini eteen+.
3. Mutta Jona nousi ja tahtoi paeta Tarsikseen Herran kasvoin edestä. Ja hän tuli Japhoon*, ja kuin hän löysi haahden, joka tahtoi Tarsikseen mennä, antoi hän palkan, ja astui siihen menemään heidän kanssansa Tarsikseen Herran kasvoin edestä.
4. II. Niin Herra antoi suuren tuulen tulla merelle, ja suuri ilma nousi merellä, niin että haaksi luultiin rikkaantuvan.
5. Ja haaksimiehet pelkäsivät, ja kukin huusi jumalansa tykö, ja he heittivät kalut, jotka haahdessa olivat, mereen keviämmäksi tullaksensa*. Mutta Jona oli astunut alas haahden toiselle pohjalle, ja makasi uneen nukkuneena.
6. Niin haahdenhaltia meni hänen tykönsä, ja sanoi hänelle: miksis makaat? nouse, ja rukoile Jumalaas, että Jumala muistais meitä, ettemme hukkuisi.
7. Niin he sanoivat toinen toisellensa: tulkaat, ja heittäkäämme arpaa, tietääksemme, kenenkä tähden tämä onnettomuus meillä on; ja kuin he heittivät arpaa, lankesi arpa Jonan päälle.
8. Niin he sanoivat hänelle: ilmoita nyt meille, kenen tähden tämä onnettomuus meillä on? mikä sinun tekos on, ja mistäs tulet? mistä maakunnasta eli kansasta sinä olet?
9. Hän sanoi heille: minä olen Hebrealainen, ja minä pelkään Herraa Jumalaa taivaasta, joka meren ja karkian on tehnyt.
10. Niin ne miehet pelkäsivät suuresti, ja sanoivat hänelle: miksis näin teit? Sillä ne miehet tiesivät hänen Herran edestä paenneen; sillä hän oli heille sen sanonut.
11. Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää sinulle tekemän, että meri meille tyventyis? Sillä meri kävi ja lainehti heidän ylitsensä.
12. III. Hän sanoi heille: ottakaat minut ja heittäkäät mereen, niin meri teille tyvenee; sillä minä tiedän, että tämä suuri ilma tulee teidän päällenne minun tähteni.
13. Ja miehet koettivat saada haahden kuivalle; mutta ei he voineet, sillä meri kävi väkevästi heidän ylitsensä.
14. Niin he huusivat Herran tykö ja sanoivat: voi Herra! älä anna meidän hukkua tämän miehen sielun tähden, ja älä lue meillen tätä viatointa verta*! sillä sinä, Herra, teet niinkuin sinä tahdot.
15. Niin he ottivat Jonan ja heittivät mereen; ja meri asettui lainehtimasta.
16. Ja miehet pelkäsivät Herraa suuresti, ja tekivät Herralle uhria ja lupausta.

2. Luku.

I. Jona niellään kalalta, jonka vatsassa hän viipyy kolme vuorokautta, ja rukoilee Jumalaa. II. Kala oksentaa hänen maalle.

I. Mutta Herra toimitti suuren kalan, nielemään Jonaa. Ja Jona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.
2. Ja Jona rukoili Herraa Jumalaansa kalan vatsassa,
3. Ja sanoi: minä huusin Herraa minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni.
4. Sinä heitit minun syvyyteen keskelle merta, niin että aallot minua pyörsivät ympäriinsä; kaikki sinun lainees ja aaltos kävivät minun päällitseni.
5. Minä ajattelin minuni hyljätyksi sinun silmäis edestä; kuitenkin saan minä vielä nähdä sinun pyhän templis.
6. Vedet piirsivät minua ympäri sieluuni asti; syvyydet piirittivät minun; kaislisto peitti minun pääni.
7. Minä vajosin vuorten perustukseen asti; maa salpasi minun teljillänsä ijankaikkisesti; mutta sinä otit minun elämäni ulos kadotuksesta, Herra minun Jumalani.
8. Kuin minun sieluni epäili minussa, niin minä muistin Herraa; ja minun rukoukseni tuli sinun tykös, sinun pyhään templiis.
9. Mutta jotka luottavat turhaan valheesen, ne hylkäävät laupiuden itse kohtaansa.
10. Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksella, minä tahdon maksaa lupaukseni*; Herran tykönä on apu+.
11. II. Ja Herra sanoi kalalle, että hän oksensi Jonan maan päälle.

3. Luku.

I. Jona, saatuansa vastuutisen käskyn, saarnaa Ninivessä. II. Niniven miehet tekevät katumuksen, ja saavat armon.

I. Niin Herran sana tapahtui toisen kerran Jonalle ja sanoi:
2. Nouse, mene suureen kaupunkiin Niniveen, saarnaamaan siellä sitä saarnaa, jonka minä sinulle sanon.
3. Silloin Jona nousi ja meni Niniveen* Herran sanan jälkeen. Ja Ninive oli Jumalan suuri kaupunki, kolmen päiväkunnan matka.
4. Ja kuin Jona rupesi siinä käymään yhden päiväkunnan matkan, huusi hän ja sanoi: vielä on neljäkymmentä päivää; niin Niniven pitää hukkuman.
5. II. Niin Niniven miehet uskoivat* Jumalan päälle, ja antoivat saarnata, että paastottaisiin+, ja pukivat säkit yllensä sekä pienet että suuret.
6. Ja kuin Niniven kuningas sen kuuli, nousi hän istuimeltansa ja riisui kalliit vaatteensa, kääri itsensä säkkiin ja istui tuhkaan,
7. Ja antoi kuuluttaa ja sanoa Ninivessä kuninkaan tahdosta ja hänen sankareinsa käskystä, sanoen: ettei yksikään ihminen taikka eläin, karja eli lampaat pidä mitään maistaman eikä laitumelle ajettaman, ja ei vettäkään juoman;
8. Vaan ihmiset ja eläimet pitää säkkiin puetettaman, ja heidän pitää lujasti Jumalan tykö huutaman. Ja jokainen palatkaan pahasta tiestänsä ja kätensä väkivallasta.
9. Kukaties Jumala taitaa kääntyä ja katua*, ja lakata hirmuisesta vihastansa, ettemme huku.
10. Kuin Jumala näki heidän työnsä, että he palasivat pahasta tiestänsä, katui Jumala* sitä pahaa, jota hän oli puhunut heille tehdäksensä, ja ei tehnytkään.

4. Luku.

I. Jona närkästyy, että Niniveä armahdettiin ja toivottaa itsellensä kuolemaa. II. Herra nuhtelee häntä ja osoittaa merkillä hänen närkästymisensä sopimattomaksi.

I. Niin Jona pani sen kovin pahaksensa, ja vihastui.
2. Rukoili Herraa ja sanoi: voi Herra! sepä se on, minkä minä sanoin, kuin minä olin vielä maassani, sentähden minä tahdoin myös Tarsikseen paeta; sillä minä tiedän, että sinä Jumala olet armollinen, laupias, pitkämielinen, suuresta hyvyydestä* ja kadut pahaa.
3. Niin ota nyt, Herra, minun sieluni minusta pois; sillä minä kuolisin paremmin kuin eläisin.
4. II. Mutta Herra sanoi: luuletkos oikein vihastunees?
5. Ja Jona läksi kaupungista ja istui kaupungista itään päin, ja teki siellä itsellensä majan ja istui sen alla varjossa, siihenasti kuin hän näkis, mitä kaupungille tapahtuis.
6. Mutta Herra Jumala toimitti yhden pensaan, joka kasvoi Jonan ylitse, että se olis hänen päänsä varjonnut, ja virvoittanut häntä hänen vaivassansa; ja Jona riemuitsi siitä pensaasta suurella ilolla.
7. Mutta Herra toimitti madon huomeneltain, kuin aamurusko koitti, joka söi sitä pensasta, että se kuivettui.
8. Mutta kuin aurinko noussut oli, toimitti Jumala suuren itätuulen, ja aurinko paisti Jonan päähän, että hän tuli voimattomaksi. Niin hän toivotti sielullensa kuolemaa, ja sanoi: minä kuolisin ennenkuin minä eläisin.
9. Niin Jumala sanoi Jonalle: luuletkos oikein vihastunees siitä pensaasta? Ja hän sanoi: minä vihastun hamaan kuolemaan asti.
10. Ja Herra sanoi: sinä armahdat pensasta, josta et mitään vaivaa nähnyt, etkä sitä kasvattanut, joka ynnä kasvoi ja ynnä katosi:
11. Eikö minun pitänyt armahtaman suurta kaupunkia Niniveä, jossa on enempi kuin sata tuhatta ja kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka ei tiedä eroittaa kumpi oikia eli kumpi vasen käsi on, niin myös paljo eläimiä?
Jonan Kirjan loppu.


Valitse
luku

1 2 3
4